Kukaan ei ansaitse lähteä yksin!

Tässä hiljattain sai uutisissa lukea ihmisistä, jotka haudataan ilman läheisiä. Ei ketään saattamassa, ei hyvästejä. Tämä ilmiö tekee surulliseksi ja pistää miettimään. 

Työssäni näkyy se, kuinka suuri merkitys on nähdyksi ja kuulluksi tulemisella on. Meillä on vieläkin vahvana yksinpärjäämisen kulttuuria. Sitä sota-ajan ankaraa aikaa, jossa turvasi löytyi siitä, että oli vain jaksettava, kestettävä ja suoritettava. Ei ollut vaihtoehtoja. Sota-ajan traumat, ankaruus ja turvattomuus periytyivät monesti sukupolvelta toiselle. Kulttuurimme on tehnyt itsenäisyydestä hyveen ja samalla se kasvattaa näkymätöntä kuormaa.

Turvattomuus on myös ennen kaikkea sitä, että ei uskalla pyytää apua. Voi olla myös että on joutunut niin monesti torjutuksi. Yksinpärjäämisestä on tullut ainoa turvapaikka ja se on samalla vankila. Yksinoloon vetäytyminen katkaisee yhteyden toisiin. "Kyllä minä pärjään", tämä lause on monelle selviämisen mantra, mutta joskus myös suojamuuri. On myös opittu, että avun pyytäminen on heikkoutta. Että tunteet ovat yksityisiä ja joita täytyy pitää piilossa. Elämää on hallittava ilman tukea.

Olen tätä aikaisemminkin sanonut, että mielen hyvinvointi ei kasva yksin. Tarvitsemme toisiamme ja emme siksi, että olisimme heikkoja, vaan koska olemme ihmisiä. Yhdessä koettu hetki, hyväksyvä katse tai kuunneltu tarina voi muuttaa koko päivän suunnan. Kysymys kuuluu miten voimme murtaa yksinpärjäämisen kulttuuria?

Voisiko ajatella vaikka kysellä kuulumisia ja pysähtyä kuuntelemaan vastaus. Ja toisaalta pyydetään apua ja vastataan siihen. Harjoitellaan rohkeutta olla inhimillisiä. Sillä yksinpärjääminen näyttää ulospäin vahvalta, mutta sisältä se on tarina kaipuusta tulla kohdatuksi. Ehkä vahvuus ei olekaan se, että pärjää yksin. Ehkä todellinen vahvuus on se, että uskaltaa olla yhdessä.

Tänään pyhäinpäivänä on hyvä hetki muistaa, ketä emme ole nähneet pitkään aikaan. Kuka ehkä vetäytyy mieluummin kuin pyytää apua ja kenelle voisimme soittaa muuten vain. Ei siksi, että kukaan olisi heikko vaan siksi, yhteys on kannatteleva voima. Ja ehkä pyhäinpäivänä tärkein kynttilä palaa muistona siitä, että kukaan ei ansaitse lähteä yksin tästä elämästä. Eikä elää sitä yksinäisyydessä.

Pidetään huolta toisistamme. Tänään ja huomennakin.