Yksin vahva- vai yhdessä enemmän?

Yksilöllisyyden korostaminen tässä ajassa on muovannut tapaamme elää, ajatella ja olla suhteessa toisiin ihmisiin. Samalla se on heikentänyt tarvetta kuulua sosiaalisiin yhteisöihin ja tarvetta tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Kun sosiaalinen elämä on siirtynyt enemmän virtuaalimaailmaan, on aitojen ihmisten kohtaaminen alkanut tuntua monille jopa pelottavalta. Yhtenä työuupumuksen syynä mainitaan se että joutuu olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa työpaikalla. Jos työ vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta ihmisten kanssa, se koetaan kuormittavana tekijänä. Tästä sosiaalisten taitojen heikkenemistä puhutaan jo laajempana ilmiönä.

Samaan aikaan sosiaalinen media ei ole tehnyt meistä itsenäisempiä vaan se on lisännyt riippuvuutta muiden hyväksynnästä. Oma identiteetti rakentuu helposti sen varaan, miten meidät nähdään ja hyväksytään ja paljonko tulee tykkäyksiä. Taustalla vaikuttaa pelko jäädä ulkopuolelle, tulla hylätyksi tai jäädä jostakin paitsi. Ehkä siksi irrottautuminen on niin vaikeaa, vaikka tiedostaisimme sen kuormittavan vaikutuksen.

Työelämässä odotukset ovat muuttuneet. Työn mielekkyydestä on tullut ikään kuin oikeus. Oikeus tehdä merkityksellistä työtä, oikeus toteuttaa itseään ja tulla kohdelluksi hyvin. Vähitellen oikeudesta on tullut vaatimus. Ei riitä, että työ on "ihan hyvää", vaan sen pitää tuntua merkitykselliseltä, oikealta ja omalta. Mitä tapahtuu, kun mikään ei tunnu riittävältä itselleen? Voisiko jatkuva yksilöllisyyden korostaminen olla yksi syy, että yhä useampi kokee uupumusta ja riittämättömyyttä?

Olisiko nyt havaittavissa muutoksen merkkejä. Yhä useampi haluaa takaisin aitoihin kohtaamisiin toisten kanssa. Olisi jopa valmis maksamaan enemmän siitä, että saa asioida elävän ihmisen kanssa eikä järjestelmän kautta. Tiedetään, että yhdessä tekeminen ja kokeminen vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sitä myöten myös mielenterveyttä.

Erityisesti nuorten kohdalla yksilöllinen kulttuuri voi kääntyä itseään vastaan. Jos jokainen valinta on oma, niin se "väärä valinta" tuntuu omalta epäonnistumiselta. Voisipa väittää, että mitä enemmän valintoja ja vaihtoehtoja on, sitä vaikeampi on valita ja sitä helpommin jää pohtimaan, teinkö oikean ratkaisun. Nykyään näitä vaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan ja monesti se elämä tuntuu loputtomalta valintatalolta. Nuoren aivot ovat vielä kehittymässä, ja siksi valintojen tekeminen ei ole aina todellakaan helppoa.

Lopulta kysymys ei ole siitä, pitäisikö valita yksilöllisyys vai yhteisöllisyys. Vaan sitä, miten voisimme löytää tasapainon niiden välillä. Yksilöllisyys toi ihmiselle vapautta. Mutta kuitenkin tuntuu, että se vei meitä ihmisiä myös kauemmas toisistamme.