Mitä ovat tunnelukot?

Mitä ovat tunnelukot?

”Minkä taakseen jättää, sen edestä löytää”, on vanha sanaparsi ja pätee hyvin tunnelukkoasioihin mistä kirjoitan. Itse näihin tunnelukkoihin törmäsin vuosi sitten kun luin Kimmo Takasen kirjan tunnelukoista. Huomasin että nämä monet kirjassa mainitut asiat näyttäytyvät myös minussa ja herättivät alkuun ahdistusta. Halu oppia ja kiinnostus tietää lisää tästä kiinnostavasta  aiheesta. Nyt kun tätä on opiskeltu enemmän, haettu tietoa, harjoiteltu ja saanut keskustella monen ihmisen kanssa. On saanut vastauksia  ja oivalluksia, että tästä voi selvitä. Tiedostaa ja tunnistaa ne omat tunnelukot käyttäytymisessä ja omissa ajatusmalleissa ja että niihin voi jopa vaikuttaa.

Tunnelukot ovat lapsuudessa tai nuoruudessa opittuja haitallisia kokemisen tapoja ja malleja, jotka aktivoituessaan voivat  ilmetä vaikeutena tunnistaa tai säädellä omia tunteita. Esimerkiksi toistuvasti ajaudut hankaliin tilanteisiin, kun tutustut johonkin ihmiseen. Tunne ohjaa toimintaa. Negatiivisista tunteista mm. ahdistukset, pelot, jotka ohjaavat sinun tekemisiäsi, siihen ei toivottuun lopputulokseen. Tunnelukot ovat mielenhaavoja, kipukohtia, jotka ovat syntyneet siellä lapsuudessa tai nuoruudessa. Kun ne aktivoituvat, me toimimme sen lapsuuden/ nuoruuden selviytymismallien mukaan. Meitä ei ole kuultu tai nähty sellaisina kuin me olemme.

Tunnelukon voi tunnistaa vaikkapa negatiivisesta käyttäytymisestä. Haluaisi käyttäytyä eri tavalla mutta ikään kuin käyttäytyy tiedostamatta sitä tai reagoi asioihin tuntemalla ja käyttäytymällä lapsuuden selviytymismalleista käsin. Ei pysty asioita näkemään selkeästi. Hyökkää toista ihmistä kohti  tai alkaa välttelemään häntä ja tilanteita. Tapa tuomita, esimerkiksi reagoi tuomitsevasti ja negatiivisesti.

Se joka meissä reagoi, on se sisäinen lapsi, se keskenkasvuinen osa ihmisessä. Parannetaan sitä osaa, ne haavat mistä hän reagoi. Tunnelukkojen käsittely on avain omaan onnellisuuteen ja terveyteen. Se vaikuttaa kaikkeen mm. itsetuntoon, mielenrauhaan, ihmissuhteisiin ja työhön. Mitkä ovat sinun tunnelukkosi?

Tuula L.